Assemblinin rakennusautomaatiourakoinnissa projektinhoitajana työskentelevä Tomi Lukkaroinen päätti lähteä pienelle kävelylle yhdessä kaverinsa Pekka Pönkäsen kanssa– 2 500 kilometrin kävelylle Japanin päästä päähän. 130 kävelypäivän jälkeen he saavuttivat tavoitteensa ja samalla ylittivät itsensä. Kuinka jätkien reissu sujui ja miten kaikki asiat saatiin järjestettyä?

Tomi_lukkaroinen_assemblin_japani_2

Tomi Lukkaroinen (oikealla) päätti lähteä pienelle kävelylle Japaniin yhdessä kaverinsa Pekka Pönkäsen kanssa. Kuva: Tomi Lukkaroinen

27-vuotias Lukkaroinen on intohimoinen matkustelija, joka on lapsesta saakka reissannut perheensä kanssa. Ensimmäisen kerran Lukkaroinen tutustui Japaniin vuonna 2013.

- Parin viikon Japanin turistikierrokselta jäi paljon mukavia muistoja. Reissun jälkeen kumminkin tuntui, että paljon jäi näkemättä. Matkatessani eri kaupunkien välillä näin paljon pienempiä kyliä ja kiinnostavan näköisiä maisemia. Halusin päästä näkemään kaikkea tätä, jonka ohi silloin hurahdin junalla nopeasti ohitse.

Ensimmäisen reissun jälkeen idea jäi hautumaan kaverusten päähän. Tulevaa reissua tuli pohdittua ja pyöriteltyä mielessä ja lopulta he päätyivät siihen, että toteuttavat reissun kävellen Japanin päästä päähän.

- Päädyimme kävelyyn, koska tällä tavalla pääsisimme kokemaan kaikki pienimmätkin yksityiskohdat maasta ja maisemista. Pääsin tutkailemaan ja ihmettelemään kaikkia uutta ja outoa. Jos olisin valinnut pyörän tai jonkun muun kulkuneuvon niin moni asia olisi varmasti mennyt ohi keskittyessäni polkemaan tai ajamaan. Kävely oli myös haaste ja testi itselleni, että näkisin kuinka paljon sitä sisua löytyy tehdä tämmöinen fyysisesti hyvin vaativa ja pitkäkestoinen suoritus.

Joustavuutta ja kannustusta Assemblinilta ja työkavereilta

Retken suorittaminen vaati tietysti vapaata työpaikasta. Lukkaroinen kertoo, että Assemblinilla suhtauduttiin puolen vuoden reissuun erittäin positiivisesti.

- Assemblinilla suhtauduttiin asiaan hyvin ja mielenkiinnolla. Ilmoitin asiasta ensiksi esimiehelleni ja hän suhtautui asiaan ymmärtäväisesti.

Assemblinilla Lukkaroinen työskentelee rakennusautomaatio-projektien parissa. Ennen Assemblinia Lukkaroinen on työskennellyt muun muassa mikroelektromekaanisien antureiden valmistuksessa.

- Vaikkakin töitä olisi piisannut paljon, asia otettiin kaikkien osalta meillä Assemblinilla hyvin vastaan ja he ymmärsivät, että tämä olisi minulle hyvä hetki lähteä koska lapsia, asuntolainaa yms. ei vielä tässä vaiheessa ole.

Suunnittelusta toteutukseen

Lopullisten päätösten ja sovittujen asioiden jälkeen Lukkaroinen aloitti reissuun valmistautumisen.

- Tein muutamia 20 km lenkkejä, joilla pyrin totuttamaan kroppaa matkalla tulevaan rääkkiin ja lihaskuntoa pidin yllä salilla käydessäni. Kertasin myös japanin perussanastoa ja katselin videoita muiden henkilöiden matkavarustuksista ja mallasin omiini. Kävin läpi millaisia kelejä oli oletettavissa ja perehdyin maan tapoihin ja turvallisuuteen.

Kaverusten reissu lähti liikkeelle lennolla Helsingistä Osakaan. Osakasta he matkustivat luotijunalla kohti maan eteläisintä kärkeä.

- Suunnittelimme reitin niin, että ehdimme kävellä sen kokonaisuudessaan 6 kuukaudessa. Reittiä olisi voinut pidentää reilusti, jos aikaa olisi ollut esimerkiksi 1 vuosi.

Japani koostuu yhteensä tuhansista saarista, mutta sen suurimat saaret ja samalla pääsaaret ovat Kyushu, Shikoku, Honshu ja Hokkaido.

- Lähdimme helmikuun alussa kävelemään Kyushun eteläisimmästä päädystä, joka myönnetään Japanin mantereen eteläisimmäksi kohdaksi. Kyushun saari oli hyvin trooppinen ja viidakoksikin sitä kai pystyi välillä kutsumaan. Noin kuukauden ja reilun 300 km kävelyn jälkeen saavuimme Kyushun saaren pohjoiseen päätyyn ja päätimme hypätä lauttaan, jolla matkasimme Shikokun saarelle.

Tomi_lukkaroinen_assemblin_japani_3

Kuva: Tomi Lukkaroinen

Shikoku on tunnettu etenkin siellä tarjoiltavasta udon nuudelista, joka väitetään olevan parasta mitä Japanista saa. Saari on myös Japanissa tunnettu pyhiinvaellus-kohde. Vuosittain pyhiinvaeltajat kävelevät saaren ympäri käyden jokaisessa 88 temppelissä, jotka sijaitsevat saaren eri osissa.

- Moni paikallinen kyselikin olimmeko pyhiinvaelluksella. Shikokun saarelta siirryimme lautalla Japanin suurimmalle pääsaarelle Honshulle.

Ensimmäinen määränpää reissaajilla Honsulla oli Kobe. Kobe on tunnettu kobe-lihasta ja tätäkin päästiin maistelemaan.

- Kyllä Kobessa piipahtaessa oli pakko kokeilla kuuluisaa kobe-lihaa. Sitä syötyään kyllä ymmärtää sen ylistyksen. Harmi, että koko lysti maksaa aika paljon.

Edetessään Honshun saarta eteenpäin, reppureissaajat saapuivat paraatiaikaan keväiseen Kyotoon, joka oli hukkua kauniisiin pinkkeihin kirsikankukkien loistoon.

- Kyoton jälkeen suuntasimme kohti läntistä Japania ja japanin merta. Reittimme kulki suurimmaksi osaksi Japanin meren vieressä, läpi erilaisten rannikkokylien ja kaupunkien. Meren rannalla auringonlaskujen katseleminen, kun aurinko värjää meren punaisen eri sävyiseksi on aika päräyttävä näky. Näihin aikoihin muitakin matkailijoita, etenkin moottoripyöräilijöitä alkoi näkyä niillä kauniilla merenrantaa nuolevilla rannikkoteillä ja monesti meitä ohittaessa he näyttivätkin peukkua ja vilkuttivat toivottaen onnea matkaan. Tämä antoi tietysti energia ja puhtia jatkaa kävelyä.

Kesäkuun alussa Lukkaroinen ja Pönkänen saapuivat Japanin pääsaarista pohjoisimmalle Hokkaidolle.

- Tämä oli luultavasti vaativin osuus, koska saari oli paljon harvemmin asutettu kuin muut paikat josta kävelimme. Mitä pohjoisemmaksi menimme, niin sitä vähemmän asutusta näimme. Monesti matkan aikana, jos vesi loppui kesken niin sitä sai aina lisää tienvarsilla olleista lukuisista juoma-automaateista. Hokkaidossa niitäkään ei ollut, kun harvakseltaan. Täytyi siis alkaa suunnitella juomien kannot, syöminen ja majoitus entistä tarkemmin.

Haasteita, onnellisuutta ja vieraanvaraisuutta

130 kävelypäivän ja noin 2500 kilometrin jälkeen kaverukset saapuivat Japanin Pohjoisimpaan kärkeen. Saavuttuaan maaliviivalle sai huokaista yhtä aikaa onnesta ja helpotuksesta.

- Matkan aikana tuli koettua ja nähtyä mahtavia asioita, joita ei tule koskaan unohtamaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että haasteita ei olisi ollut. Monesti tie tuntui loputtomalta ja reppu tuntui painavan yhä enemmän ja enemmän joka kilometrillä. Vaikka vaikeuksia oli odotettavissa, niin huonon päivän sattuessa ei voinut kuin tuskastella ja toivoa, että huomenna jalka kulkee paremmin. Energiaa jatkamiseen sai aina kun alkoi miettiä, että kukaan minua ei täältä tule pois kantamaan. Ihan itse pitää jalkaa siirtää eteenpäin, että löytää seuraavan yösijan.

Lukkaroinen kertoo, että kaikista suurin haaste hänelle oli 20 kiloa painava rinkka ja lukuisat rakkulat jaloissa.

- Ensimmäiset kuukaudet menivät kropalta kävelyyn totuttelemisessa. Säät sinänsä olivat todella hyvät kävelyä varten, mutta kun satoi, niin silloin sitten todellakin satoi. Monesti ongelmaksi sadepäivinä tuli päättää käyttääkö sadevaatteita vai meneekö ilman. Sadevaatteet hikoiluttivat painostavassa ilmassa ja päivän päätteeksi oli aivan yhtä märkä kuin, jos olisi ollut käyttämättä sadevaatteita.

Retken aikana päivälämpötilat olivat suurimmaksi osaksi todella hyvät kävelyä varten, mutta illalla lämpötilat laskivat lähes nollan tuntumaan vielä toukokuun lopullakin.

- Tästä syystä monesti telttaileminen ulkosalla oli aika tuskallista. Toisinaan pääsimme ihmisten autotalleihin tai katoksien alle suojaan sateelta tai kylmiltä keleiltä. Toki kylminä ajanjaksoina käytimme matkalla tulleita majataloja tai hotelleita hyväksemme, jos ilmat olivat liian viileät telttailuun.

Japanissa sai kokea myös paljon vieraanvaraisuutta.

- Matkan aikana paikalliset tarjosivat meille monesti ruokaa ja juomaa. Monta kertaa marketista ulos astuessaan ja meidät nähdessään paikalliset tekivät uukkarin ja antoivatkin ostamansa pullat ja kahvit meille samalla kysyen minne oli tarkoitus tarpoa.

Tulevaisuus mielessä

Reissun aikana Lukkaroinen koki joka päivä onnistumisen tunteen.

- Onnistumisen tunne tuli joka ilta kävelyn jälkeen. Pitkän rupeaman jälkeen peseytyminen, puhtaiden vaatteiden vaihto ja lepääminen tuntuivat mahtavalta.

Hän toteaa, että parasta oli löytää itsensä, joka päivä uudesta paikasta.

- Monesti ihminen ei ajattele tai jopa unohtaa, että tämän oman pienen kuplan ulkopuolella on vielä koko muu maailma. Matkalla opin näkemään elämää laajemmalta kantilta. Opin ymmärtämään, että maailmassa on todella paljon eri vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia.

Töihin Lukkaroinen on palannut uutta intoa ja tarmoa täynnä.

- Nyt minulla on taas draivi päällä töiden suhteen. Haluan kehittää lisää omaa ammattitaitoani ja osaamista.

Lukkaroinen toteaa, että nyt on aika keskittyä arkeen ja juurikin töiden tekoon, mutta pienellä varauksella ja pilke silmäkulmassa.

- Sitä ei koskaan tiedä, vaikka seuraava seikkailu olisikin jo kulman takana.

 DSC02146-2Tomi_lukkaroinen_assemblin_japani_4

 Kuva: Tomi Lukkaroinen

Kiinnostuitko?

Kiinnostaisiko sinua ura Assemblinilla? Ota meihin yhteyttä tai tutustu työpaikkoihimme täältä. Te, meidän ammattilaiset, olette koko yrityksemme perusta ja tärkein voimavara. Haluamme panostaa teidän hyvinvointiin ja jaksamiseen mahdollisimman paljon useilla eri keinoilla. 

 Ota yhteyttä