Turvallisuus ennen kaikkea - Assemblinin työturvallisuusviikko vk 20


Tänä vuonna Assemblinin työturvallisuusviikko järjestetään viikolla 20. Viikon aikana Assemblinilla keskitytään erityisesti työturvallisuus- ja työterveysasioihin.

Vuonna 2019 toteutimme koko konsernin ensimmäisen yhteisen terveys- ja turvallisuusviikon kaikilla liiketoiminta-alueilla. Tänä vuonna toteutamme työturvallisuusviikon rakennusteollisuuden turvallisuusviikon aikana. Viikon aikana otamme huomioon koronavirusepidemian tuomat rajoitukset.

Meille työturvallisuus- ja työterveys ovat kaiken tekemisen lähtökohta. Kiinnitämme jatkuvasti huomiota mahdollisiin epäkohtiin, kehitämme menetelmiämme sekä pidämme huolen siitä, että jokaisella työntekijällä on tarvittavat työturvallisuusvarusteet ja -osaaminen työtehtävien suorittamista varten. Tavoittelemme koko konsernissa nollavisiota, ja siksi olemme sitoutuneet tekemään pitkäjänteistä työtä turvallisuuden eteen ympäri vuoden.

Viikon tapahtumat vaihtelevat sen mukaan, millaisia toiveita ja tarpeita eri yksiköillä on. Esimerkkeinä voidaan kuitenkin mainita turvallisuuskierrokset, riskinarvioinnit, tietovisat ja työturvallisuushavaintoihin kannustaminen.

Pidetään huolta toisistamme! Voit lukea lisää työturvallisuustyöstämme tästä linkistä.

Lisätietoja tarvittaessa


Talotekniikka
Jukka Jäppinen
jukka.jappinen@assemblin.fi 
Puh. 050 390 1436

Viestintä 
Fanni Lång
fanni.lang@assemblin.fi 
Puh. 040 641 6259

Ota yhteyttä