Tavoitteellisia ja energiatehokkaita ratkaisuja teollisuuskiinteistössä


Ansatie 3 on vuonna 1980 rakennettu teollisuus- ja toimistokäytössä oleva kiinteistö Kehä 3 varrella Vantaalla. Kiinteistöön toteutettiin mittava energiatehokkuushanke vuoden 2018 aikana, jossa modernisoitiin kohteen taloteknisiä järjestelmiä. Assemblin oli kohteeseen toteutettavan palvelupaketin päätoteuttaja.
 

Ansatie 3:n kiinteistöstä suurin osa on Alfa Laval Vantaa Oy:n tuotantotiloja, mutta katon alta löytyy myös toimistotiloja. Alfa Laval on yksi Euroopan johtavista kaupalliseen jäähdytykseen, LVI-ratkaisuihin ja teolliseen jäähdytykseen tarkoitettujen ilmalämmönsiirtimien valmistajista. Hankkeen ajan, Alfa Lavalin toiminta jatkui katkeamatta tuotantohallissa.

Yhteistyöllä kohti tavoitteita

Energiatehokkuushanke piti sisällään sähkö-, putki- ja ilmanvaihtourakan, valaistuksen uusimisen tuotantohallissa sekä automaatiojärjestelmän uusimisen. Keskimäärin työmaalla työskenteli aktiivisesti noin 5 asentajaa, mutta hetkittäin työmaavahvuutena oli melkein 10 asentajaa eri aselajeista.

Projektissa mukana olleet Assemblinin asentajat, projektivetäjät ja vuokralaiset kertovat, että projektin tiimihenki on ollut erittäin hyvä ja pienetkin haasteet on saatu yhdessä soviteltua loistavasti. Kommunikoimalla kaikkien osapuolten kesken pystytään saavuttamaan hyvä asiakassuhde sekä välttymään sekaannuksilta.

Energiasyöpöstä energiapihiksi

Melkein 12 000 neliömetrin suuruinen kiinteistö voi olla isokin energiasyöppö ja kulutuskäyrät voivat olla huipussaan etenkin kylmillä keleillä. Projektin koko lähtökohtana on ollut, että kiinteistöstä tehdään käyttäjäystävällisempi ja energiatehokkaampi. 

Assemblin on lisännyt kohteen energiatehokkuutta monilla eri tavoilla ja tavoitteiden toteutumista seurataan etähallinnan avulla. Tuotantohalliin toteutettiin led-valaistusratkaisut, jotka energiatehokkuuden lisäksi auttavat huomattavasti värisävyltään ja valoteholtaan työntekoa tuotannossa. Valaisimiin asennettiin myös tunnistimet niin, että valot ovat päällä ainoastaan silloin kun hallissa tehdään töitä. Toimistopuolelle asennettiin olosuhdemittauksia, joilla pystytään reagoimaan muuttuviin olosuhteisiin esimerkiksi neuvotteluhuoneissa. Ilmanvaihtokoneisiin asennettiin uudet puhaltimet, jotka ovat teknisesti erittäin nykyaikaisia ja samalla helpommin ohjattavissa ja toimintavarmempia.

Ansatien kohde valmistui syyskuussa 2018 ja tällä hetkellä Assemblin jatkaa työskentelyä kohteen etähallinnan parissa. Assemblin vastaa siitä, että kohteessa toteutuu lasketut säästöpotentiaalit. Hankkeen ansiosta Ansatien kohteessa saavutetaan yli 30 % säästöt kiinteistön energiankulutuksessa sekä kokonaisuudessaan kiinteistön hiilidioksidipäästöt alenevat 120 000 kg vuodessa. 

Haluatko kuulla lisää? Ole yhteydessä!

Lataa esite palveluistamme

Lisätietoja


Kiinteistökehitys, energiatehokkuus 
ja elinkaaripalvelut
Vesa Harju
vesa.harju@assemblin.fi 
Puh. 050 469 7988

Ota yhteyttä