Sprinklerimestari Kai Niskasella on taito hyppysissä


Kai Niskanen, 43-vuotias sprinklerijärjestelmien huippuasiantuntija, työskentelee Assemblinin Teknisissä Palveluissa sprinkleri-yksikön huoltopäällikkönä. Niskanen saapui Assemblinille sprinklereiden taitajana ja rakensi Assemblinin sprinkleri-osaston tyhjästä.

Kai Niskanen aloitti työuransa 17-vuotiaana Kaksoisputkella, joka oli 80-luvulla Suomen johtava sprinkleriyritys. Hän työskenteli asentajana noin 3 vuotta urakoinnissa, jonka jälkeen hän siirtyi huoltopuolelle. Kaksoisputken jälkeen Niskanen on kartuttanut osaamistaan monissa nimekkäissä yrityksissä kuten ISS:llä, L&T:llä ja Tekmannilla. 26-vuoden työuravuoden aikana Niskanen on oppinut, kokenut ja nähnyt paljon, aina erilaisista ”virityksistä” parhaan turvallisuusluokan toteutuksiin.

Vaihtelevia työpäiviä ja tietotaidon jakamista

Assemblinille Niskanen päätyi tuttujen kautta ja kiinnostuksesta lähteä rakentamaan täysin tyhjästä uutta palveluyksikköä Teknisiin Palveluihin.

- Näin Assemblinissa paljon potentiaalia ja kaipasin itselleni uusia haasteita, kertoo Kai Niskanen.

Sprinkleri-alalla Niskasta kiehtoo alan erikoisuus ja työpäivien vaihtelevuus sekä se, että ikinä ei voi tietää mitä seuraava päivä tuo tullessaan.

- Normipäivä pitää sisällään raportointia, tarjouksien tekoa ja laskutusta, sekä asiakastapaamisia. Lisäksi työmaakäyntejä ja asentajien tapaamista, jolloin yritän jakaa eteenpäin myös omaa tietotaitoani.

Niskasta motivoi onnistumiset ja erittäin haastavien korjauksien toteuttaminen. Välillä hän vetää itse myös haalarit niskaan, jotta oma ammattitaito pysyy asentajapuolellakin hallussa. Työn vastapainona Niskanen harrastaa lenkkeilyä, pyöräilyä ja huutokaupoissa käyntiä.

- Viime kesänä tuli vierailtua televisiostakin tutussa huutokaupassa, nimittäin Hirvaskankaalla Palsamäkien luona. Assemblinilla työhyvinvointi on tärkeää, jonka vuoksi pitää pitää kiinni työn ja vapaa-ajan tasapainosta.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

kai_niskanen_assemblin_4

Kuva: Kuvassa Kai Niskanen työmaalla tarkastamassa materiaalilistoja kuvista sekä tilaamassa materiaaleja.

Sprinklerit – pakollinen paha vai pelastaja?

Suomessa sprinklereitä asennetaan sekä asunto-, majoitus- että hoitolaitosrakennuksiin. Rakennusvalvontaviranomainen voi jopa määrätä toiminnanharjoittajan asentamaan sprinklerin rakennukseen, jossa harjoitettu toiminta tai olosuhteet aiheuttavat henkilö- tai paloturvallisuudelle tavanomaista suuremman vaaran. Pelastustoimeen liittyvien laitteiden tulee olla käyttötarkoitukseensa sopivia, toimintavarmoja ja sen vuoksi niiden huolto ja ylläpito vaatii osaavaa sprinkleri-kumppania. Jotkin kiinteistön omistajat pitävät sprinklerijärjestelmiä valitettavasti vielä tänäkin päivänä pakollisena pahana ja kulueränä.

- Niin kauan kun mitään ei satu ja laitteet toimivat, niin yleensä ei tehdä mitään korjauksia tai parannuksia laitteisiin, vaikka elinkaari olisi jo loppusuoralla. Tämä on mielestäni väärä ajattelutapa. Sprinklerilaitteistoa tulisi nykyaikaistaa, vaikka PTS-suunnitelmalla, jolloin kustannukset saataisiin jaettua pidemmälle aikavälille. Yleensä tuo korjaus on huomattavasti kalliimpaa siinä vaiheessa, kun vahinko on jo sattunut.

Niskanenkin korostaa sprinklereiden huollon tärkeyttä. Jokin aika sitten hän veti itse taasen haalarit päälle ja pääsi näkemään jotain, mitä ei haluaisi kohdata.

- Olin huoltamassa uutta huoltokohdetta ja yritin laukaista vedet kuivalinjastoon, mutta mitään ei tapahtunut. Avasin kuivahälytysventtiilin ja valitettavasti se oli kivettynyt umpeen. Eli jos kohteessa olisi tapahtunut tulipalo, sprinklerit eivät olisi toimineet.

Huollon ja ylläpidon tärkeys

Assemblinin Tekniset Palvelut toteuttavat muun muassa putkiston materiaalin vahvuuskuvauksia, jonka avulla voidaan päätellä olemassa olevan putkiston elinkaarta. Ilman vuosittaisia huoltotoimenpiteitä sprinklerijärjestelmä ei hätätilanteessa toimi halutulla tavalla ja ne voivat olosuhteiden seurauksena muun muassa syöpyä, vioittua, tukkeutua tai vuotaa.

- Työni lähtökohtana on pitää huolta kiinteistöistä kustannustehokkaasti ja samalla tehdä rakennuksista turvallisia ja järjestelmistä toimivia. Meillä vasteaika on lyhyt sekä olemme hyvin tavoitettavissa.

Assemblin toteuttaa kaikkiin sprinklerijärjestelmiin liittyvät työvaiheet suunnittelusta toteutukseen ja huoltoon. Assemblin on TUKESIN hyväksymä sprinklerilaitteistoja toimittava talotekniikka-alan yritys. Onko teidän sprinklerit kunnossa? Ota asiantuntijaamme yhteyttä.

Lisätietoja


Assemblin Oy
Kai Niskanen
Huoltopäällikkö, sprinklerit
kai.niskanen@assemblin.fi
p. 044 768 9060

Ota yhteyttä