Kiitos tästä vuodesta – kohti uusia saavutuksia!


Vuodesta 2023 tuli kaiken kaikkiaan varsin synkkä, ja uutisia hallitsivat konfliktit, väkivalta ja luonnonkatastrofit. Suhdannetilanne heikentyi, ja kun sen päälle tulivat hinnankorotukset ja korkeat korot, moni joutui koville. Kehitys vaikutti jossain määrin myös asennusalaan, mutta kokonaistasolla olemme selviytyneet suhteellisen hyvin. Asuntorakentaminen koki äkkipysäyksen koko Pohjolassa, ja liikekiinteistöjen sekä vihreän tekniikan markkinatilanne heikentyi paikallisesti. Julkisen rakentamisen ja teollisuusrakentamisen kysyntä oli kuitenkin vahvaa.

Taustapeiliin katsoessa voin todeta, että meillä on kiistatta ollut tänä vuonna paikallisia haasteita. Konsernitasolla olemme silti porskuttaneet hyvin eteenpäin. Olemme jatkaneet tarjontamme kehittämistä ja tukeneet siten pyrkimyksiämme olla alan paras asennusyhtiö. Vuoden aikana julkistimme uuden aurinkokennokonseptin (Assemblin Solar), laajennetun energiatehokkuuskonseptin sekä uuden energiaseurantajärjestelmän EcoGuardin Curves-pilvialustalla. Olemme myös jatkaneet digitalisaatiokehitystä julkistamalla uuden ja modernin henkilöstöalustan sekä lisäämällä digitaalisen työkalun käyttöä reaaliaikaisessa tuotantoseurannassa. Tämä antaa meille ja asiakkaillemme mahdollisuuden seurata töiden etenemistä verkossa, mikä parantaa yleiskuvaa ja hallittavuutta.

Yleistavoitteenamme on vastuullinen arvonluonti suhteessa henkilöstöön, asiakkaisiin, sijoittajiin ja yhteiskuntaan. Työmme lähtee siitä, että meillä on pitkälle menevä vastuu harjoittamastamme liiketoiminnasta ja sen vaikutuksista yhteiskuntaan ja ympäristöön. Vuonna 2023 olemme siksi tehneet panostuksia myös vastuullisuusalalla lisäämällä sähköautojen osuutta sekä vahvistamalla vastuullisuusraportointiin, ilmastolaskentaan ja uudelleenkäyttöön liittyvää osaamistamme. Olemme osallistuneet useisiin pilottihankkeisiin, joista saatuja tärkeitä kokemuksia voidaan hyödyntää jatkossa.

Assemblinissa uskotaan vahvasti hajautetun toiminnan luomaan voimaan ja dynamiikkaan, joten liiketoimintamme luontevana lähtökohtana on paikallinen toiminta. Samalla meillä on yhteiset toimintapuitteet, jotka selkeyttävät eettisiä näkemyksiämme, tärkeiden osa-alueiden vähimmäisstandardeja, yhteisiä periaatteita ja yrityskulttuuriamme. Vuonna 2023 toteutettiin Assemblinin yrityskulttuurin arviointi, ja olen ylpeä voidessani kertoa, että organisaatiomme perustuu yhteishenkeen, yhteisöllisyyteen ja kunnioitukseen. Meillä on myös vahva usko tulevaisuuteen, ja siitä aiomme ammentaa vuonna 2024. Jatkamme tulevana vuonna työtä, jossa pyritään luomaan markkinoiden parhaita teknisiä ratkaisuja ja tekemään siten myös markkinoiden parasta tulosta.

Assemblin-konserni
Mats Johansson
Toimitusjohtaja & konsernijohtaja

mats.e.johansson@assemblin.se  

Assemblin

Assemblin on täyden palvelun asennus- ja palvelukumppani, joka toimii Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Kehitämme, toteutamme ja ylläpidämme ilmaan, veteen ja energiaan liittyviä järjestelmiä ja ratkaisuja. Visionamme on tarjota älykkäitä ja vastuullisia teknisiä ratkaisuja ja saada siten rakennukset toimimaan ja ihmiset viihtymään. Tukenamme on tiivis paikallinen yhteistyö ja vahva organisaatio. Assemblinin liikevaihto on yli 1,3 MRD euroa, ja palveluksessamme on 7 000 henkilöä yli sadalla pohjoismaisella paikkakunnalla. Lue lisää osoitteesta assemblin.fi. KK-Kylmäpalvelu Oy, Salon Kylmäpojat Oy, Suomen Teollisuuskylmä Oy, Eltex Sähkö ja Automaatio Oy ja Trentec Oy ovat Assemblin Oy:n tytäryrityksiä.