Jukka Jäppisestä Assemblin Oy:n operatiivinen johtaja


Älykkäitä ja vastuullisia teknisiä ratkaisuja toteuttavan Assemblinin operatiiviseksi johtajaksi on nimitetty AMK insinööri Jukka Jäppinen. Assemblin Oy on osa Pohjoismaista Assemblin-konsernia, joka työllistää lähes 6 000 työntekijää Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.

jukka_jappinen_nimitys

AMK Insinööri Jukka-Pekka Jäppinen on nimitetty Assemblin Oy:n operatiiviseksi johtajaksi 9.6.2021 alkaen. Jäppisellä on pitkäaikainen kokemus esihenkilö- ja johtotehtävistä. Hän on luotsannut viimeiset viisi vuotta Assemblinin talotekniikkaurakointia menestyksekkäästi sekä kehittänyt koko yrityksemme toimintaamme muun muassa kokonaisvaltaisissa urakkahankkeissa. Jäppinen on tunnettu hyvistä neuvottelutaidoistaan, teknisestä osaamisestaan ja tavastaan katsoa eteenpäin. 

- Kaiken tekemisemme ja onnistumisemme on tehnyt mahdolliseksi meidän loistava henkilöstömme ja mahtavat asiakkaamme. Nyt siirtyessäni urakoinnin liiketoimintajohtajan tehtävistä koko Assemblin Oy:n operatiiviseksi johtajaksi jään kaipaamaan päivittäistä työskentelyä alan parhaan urakointitiimin kanssa, mutta yhtä aikaa olen innoissani uusista haasteista, toteaa Jukka Jäppinen.

Jäppinen on työskennellyt Assemblin Oy:ssä vuodesta 2016 alkaen. Hän aloitti LVI-urakoinnin toimialajohtajana, josta siirtyi liiketoimintajohtajaksi 3,5 vuotta sitten. Operatiivisen johtajan roolissa hän vastaa koko Assemblin Oy:n toiminnasta, josta hän raportoi suoraan Assemblin Oy:n Vt. toimitusjohtajalle Mats Johanssonille. Ennen Assemblinia Jäppinen on työskennellyt Caverion Suomi Oy:ssä ja YIT Kiinteistötekniikka Oy:ssä muun muassa yksikönpäällikkönä ja asennuspäällikkönä.

Operatiivisen johtajan tehtävissä Jäppinen on aloittanut keskiviikkona 9.6.2021.

-  Olen ollut uudessa tehtävässäni noin viikon verran ja sen voin taas kerran todeta, että tässä yrityksessä on uskomaton määrä osaamista sekä hyvää fiilistä. Henkilöstömme kanssa yhdessä tavoitteemme on kasvattaa Assemblin Oy:stä Suomen parhaimman älykkäitä ja vastuullisia teknisiä ratkaisuja toteuttavan talotekniikka-alan yrityksen.

Lisätietoja nimityksestä


Mats Johansson
Assemblin-konsernin toimitusjohtaja ja konsernijohtaja
mats.e.johansson@assemblin.se 
Puh. +46 10 475 39 60

Jukka Jäppinen
Operatiivinen johtaja, Assemblin Oy
jukka.jappinen@assemblin.fi 
Puh. 050 390 1436

Ota yhteyttä