Vuonna 2018 Assemblin osti Trentec Team Oy:n jonka yhteydessä saimme joukkoomme upean joukkion uusia työkavereita. Yksi heistä on Trentec Teamin toimitusjohtaja Reima Nurmi.

Nurmi on tullut Trentecin toimintaan mukaan vuonna 2010, jota ennen hän on työskennellyt Siemens Osakeyhtiössä Turun alueen rakennusautomaatio-osaston yksikönpäällikkönä. Koulutukseltaan Nurmi on LVI-insinööri ja hän on ollut LVIA-alalla yli 30 vuotta.

- Näiden vuosien aikana olen oppinut talotekniikasta paljon, mutta silti opittavaa tulee koko ajan lisää. Teknologia, tuotteet ja ala muuttuu jatkuvasti, jonka vuoksi täytyy pysyä mukana kehityksessä, kertoo Nurmi.

Nurmi on työskennellyt Trentecin toimitusjohtajana  kohta 10 vuotta ja pääasiallisesti hänen työpäivänsä muodostuu asiakastapaamisista, tarjouslaskennasta ja hallinnollisista tehtävistä. Nurmi kertoo, että parasta hänen työssään on osaavat ja ammattitaitoiset työkaverit ja asiakkaat.

- Trentec Team Oy täytti viime vuonna 27 vuotta ja koko sen ajan keskiössä on ollut pelkästään rakennusautomaatio, joten voimme kutsua Trenteciä sloganimme mukaisesti todelliseksi rakennusautomaatioalan asiantuntijaksi. Asiantuntijamme ovat huippuluokkaa ja on ollut mahtavaa päästä osaksi Assemblinia.

Tällä hetkellä Trentecissä on 13 rautaista ammattilaista Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Pirkanmaalla.

- Näillä resursseilla olemme saaneet liikevaihtoa vuodessa aikaiseksi n. 2 M€. Aika hyvin 13-henkiseltä yritykseltä, sanoo Nurmi hymyillen.

Lue koko juttu tästä linkistä

Ota yhteyttä