Työntekijöiden osaamisen kehittäminen on yksi Assemblinin keskiössä olevista asioista. Koko Pohjoismaisessa konsernissa keskitytään johtamis- ja esimieskoulutukseen, millä pyritään kehittämään muun muassa työntekijöiden esimiestaitoja entisestään vielä paremmaksi. Ensimmäinen koulutusryhmä Suomessa alkoi elokuun 2018 aikana. Ruotsissa ensimmäisen ryhmä starttasi toukokuussa 2018.

Assemblin haluaa olla alan houkuttelevin työnantaja talotekniikka-alan parhaille työntekijöille. Tämän tittelin voi saavuttaa yritys, joka tarjoaa mielenkiintoisia tehtäviä jännittävissä hankkeissa, terveellisessä kulttuurissa ja turvallisessa työympäristössä, mutta myös osaamisen kehittämisen ja sisäisten uramahdollisuuksien kautta.

- Meidän sitoutuneille, vastuullisille ja asiantunteville työntekijöille on tarjottava hyviä mahdollisuuksia kasvaa ja kehittää itseään Assemblinilla. Tämän vuoksi olemme perustaneet konserniimme Assemblin Academyn. Suomessa tarjoamme työntekijöillemme nyt ensimmäisenä koulutuksena TEAT-tutkinnon, toteaa Assemblinin toimitusjohtaja Magnus Eriksson.

- Olemme aikaisemminkin toteuttaneet paljon erilaisia koulutuksia liiketoimintayksiköissämme, mutta nyt halusimme toteuttaa yhden ison melkein vuoden kestävän koulutuksen ja panostaa laadukkaaseen esimieskoulutukseen, jatkaa Eriksson.

Haluatko kuulla lisää? Ole yhteydessä Magnukseen.

Lisätiedot

Vt. toimitusjohtaja 
Magnus Eriksson
magnus.eriksson@assemblin.fi 
Puh. 050 568 9900

 Ota yhteyttä