Assemblinilla työskentelee kesäisin useita kesätyöntekijöitä insinööriharjoittelijoista sähköasentajiin. Neea Huttunen on yksi meidän tämän kesän taitureista.

Neea opiskelee tällä hetkellä energia- ja ympäristötekniikkaa Aalto-yliopistossa ja meillä hän on työskennellyt kesän ajan Energia-yksikössämme energiamanagerina. Miten Neean kesä on meillä mennyt ja mitä kaikkea hän on päässyt tekemään? Tutustu Neeaan ja siihen, miten hän on meillä viihtynyt.

22-vuotias Neea on aina ollut kiinnostunut ympäristöasioista ja erityisesti ilmastonmuutoksesta. Lukiossa hän tajusi energia-alan vaikuttavan näihin asioihin paljon. Hakukohteita tarkkailtuaan Neea löysi Aalto-yliopiston energia- ja ympäristötekniikan koulutusohjelman.

- Pääsin Kauniaisten lukiosta suoraan Aaltoon opiskelemaan ja viime keväänä suoritin kandin tutkinnon ja nyt minulla on opiskelua vielä pari vuotta jäljellä ennen kuin saan maisterinpaperit itselleni. Kiinnostus tätä alaa kohtaan on vuosi vuodelta vain kasvanut.

Assemblin_energiamanageri

Otaniemen koulun penkiltä Neea löysi myös Assemblinin.

- Etsin itselleni keväällä kesätyöpaikkaa ja Assemblinin energiamanagerin-työilmoitus kiinnitti huomioni. Päätin heti laittaa hakemuksen vetämään ja haastattelussa käytyäni innostuin paikasta entistä enemmän.

Kesän aikana Neea on päässyt mukaan moneen projektiin ja hän kertoo, että on oppinut paljon uutta rakennusten ilmanvaihdon toiminnasta, energiankulutuksesta ja energiansäästämisen konkreettisista keinoista.

- Olen tarkkailut muun muassa valvomosta eri rakennusten ilmanvaihdon toimintaa, kirjannut ongelmia ylös ja korjannut niitä tai ilmoittanut niistä eteenpäin. Välillä olen päässyt käymään myös kohteissa.

- Kuuma kesä oli erittäin haastava monelle rakennukselle jäähdytysjärjestelmien osalta, ja jäähdytysongelmien selvittämiseen piti aina välillä paneutua todella paljon.

Neean viihtyvyyteen Assemblinilla on vaikuttanut paljon loistava työporukka, ammattimaiset osaajat sekä se, että kaikki auttavat.

- Jos minulle on herännyt kysymyksiä niin kaikki ovat aina auttaneet. Tästä työstä ja porukasta on jäänyt erittäin positiivinen fiilis, kertoo Neea kesätyökokemuksestaan Assemblinilla.

Kesän jälkeen Neea on jatkanut Assemblinilla opintojensa ohessa energiamanagerin tehtävissä.

Lisätietoja


Liiketoimintajohtaja, 
Energiatehokkuus 
Isto Hietanen 
isto.hietanen@assemblin.fi 
Puh. 050 469 5495