Etsimme LV-huoltopäällikköä Helsinkiin


Miksi Assemblin?

Assemblin-konserni on täyden palvelun asennus- ja palvelukumppani kiinteistön koko elinkaaren ajaksi. Asennamme, huollamme ja suunnittelemme Suomessa LVISAK-järjestelmiä sekä toteutamme energiatehokkuusprojekteja. Järjestelmiä ei välttämättä arjessa huomaa, mutta ne saavat rakennukset toimimaan ja ihmiset viihtymään. Asennuksista huolehtivat meidän osaavat työntekijät, joilla on sydän paikallaan. Meillä sisin ratkaisee.

Henkilökuntamme on meidän vahvin voimavaramme ja tärkein tekijä menestyksellemme. Välitämme aidosti työntekijöistämme; heidän hyvinvoinnistaan, turvallisuudesta sekä mahdollisuudesta menestyä työssään. Assemblinilla teet merkityksellistä työtä parhaiden talotekniikan ammattilaisten ympäröimänä.

Tulevasta työtehtävästä

LV-huoltopäällikön tehtävässä pääset tärkeäksi osaksi ammattitaitoista teknisten palveluiden LV-huoltoyksikköä, jossa sinulla on mahdollisuus kehittää omaa osaamistasi sekä yksikköä yhdessä loistavan työporukan kanssa.

Työtehtäväsi tulevat sisältämään muun muassa teknisten ongelmien ratkaisua yhdessä eri ammattilaisten kanssa, asentajaresurssien koordinointia ja ohjaamista sekä lisäksi tulet vastaamaan omien projektien laadusta ja taloudesta. Huoltopäällikkönä olet myös tärkeä linkki onnistuneeseen asiakastyöhön, joten arvostamme asiakaslähtöistä ajattelutapaa sekä hyviä vuorovaikutustaitoja.

Mitä toivomme sinulta?

Tehtävässä menestyäksesi odotamme sinulta LVI-teknikon tai -insinöörin tutkintoa sekä KVV rakentamisen pätevyyttä. Kokemus LV-projektien huolto- korjaustöiden johtamisesta on suuri plussa ja arvostamme myös näkemystä kustannustehokkaasta ja taloudellisesta toiminnasta.

Työ on liikkuvaa ja työkohteet sijaitsevat pääasiassa pääkaupunkiseudulla, joten ajokortti ja auton käyttömahdollisuus ovat tarpeen. Toivomme myös, että koet arvomme omaksesi.

Assemblinilla olet osa meitä

Meille meidän 370 työtekijää muodostavat ison perheen, jossa jokaista autetaan ja tuetaan. Yrityksenä Assemblin innostaa ja kannustaa työntekijöitä liikkumaan sekä huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan esimerkiksi tarjoamalla virikeseteliedun, liikuntakokeiluja, virkistyspäiviä sekä tuemme työntekijöidemme eri harrastesarjoja.

Assemblinilla panostetaan myös terveyteen. Lakisääteisen työterveyshuollon lisäksi työntekijämme on vakuutettu työajan lisäksi vapaa-ajalla ja vakuutus kattaa melkein kaiken vapaa-ajan harrastustoiminnan. Arvostamme myös työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista.

Haluatko olla yksi meistä ja tehdä mielenkiintoista ja monipuolista työtä asiantuntevan tiimin kanssa? Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi meille 7.2.2020 mennessä. Huomioithan, että haastattelemme jo hakuajan aikana ja tehtävä täytetään sopivan henkilön löydyttyä.

Lisätietoja tehtävästä

Liiketoimintajohtaja Mirka Vesaniemi, joka kertoo mielellään lisää itse tehtävästä, Assemblinista ja työnkuvasta. Ota rohkeasti yhteyttä!

Mirka Vesaniemi
Puh. 040 566 9929
mirka.vesaniemi@assemblin.fi